

Lakitoimisto Helsinki
Ilkka Kiesi
Lakimies, varatuomari, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja – Helsinki
Minulla on noin 10 vuoden työkokemus monipuolisista lakimiehen tehtävistä. Valmistuin Turun yliopistosta oikeustieteen maisteriksi vuonna 2014 ja varatuomarin arvonimen sain vuonna 2021 suoritettuani tuomioistuinharjoittelun Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa ja Helsingin hallinto-oikeudessa.
Jo ennen valmistumistani oikeustieteen maisteriksi, urani lähti liikkeelle kesätöistä Verohallinnosta, jossa työskentelin niin perintö- ja lahjaverotuksen kuin yrittäjäomistajien tuloverotuksen valvontatehtävissä. Kesätyöt antoivat inspiraation erikoistua myös näitä aihepiirejä käsitteleviin oikeudenaloihin. Lakimiehen työuralla olen syventynyt laajemmin perhevarallisuuden hoitoa ja omistajayrittäjän arkea askarruttaviin juridisiin kysymyksiin.
Nykyään olenkin erikoistunut perhe- ja jäämistöoikeuteen, yhtiöoikeuteen ja vero-oikeuteen. Erityisesti minua kiinnostavat toimeksiannot, joissa yhdistyvät edellä mainittuja oikeudenaloja koskevat kysymykset, kuten erilaisissa PK-yritysten rakenne- ja sukupolvenvaihdossuunnittelussa sekä yksityishenkilöiden jäämistösuunnittelussa. Näiden lisäksi neuvon yrittäjiä osakassopimuksissa ja perheoikeudellisten asiakirjojen laatimisessa. Lakimiespalveluni eivät rajoitu vain ennakolliseen jäämistö- ja verosuunnitteluun, vaan hoidan myös perunkirjoituksia, osituksia ja perinnönjakoja sekä yrittäjille että muille yksityishenkilöille.
Aiemmin olen työskennellyt pankkimaailmassa varainhoidon lakimiehenä Nordealla sekä lakimiehenä ja veroasiantuntijana eräissä muissa laki- ja veropalveluita tarjoavissa lakiasiaintoimistoissa ja verokonsultointiin erikoistuneessa yhtiössä. Lakimieheä pyrin tarkastelemaan asioita kokonaisvaltaisesti, mikä tarkoittaa parhaan ratkaisun etsimistä huomioiden monipuolisesti asiakkaan taustatilanteen ja asiaan liittyvät juridiset ja verotukselliset näkökulmat.
Vapaa-ajalla minut voi löytää hikoilemasta crossfit-salilta tai lenkkipolulta. Kesäisin minut voi bongata myös golfkentältä etsimästä palloa. Urheilun ja ulkoilun lisäksi nautin myös hyvistä elokuvista, kirjoista ja peleistä.
Toimin lakitoimistomme Helsingin toimipisteen tiimissä lakimiehenä, mutta avustan myös Turun ja Tampereen asiakkaitamme.
Erityisosaaminen
- verojuridiikka
- sopimusjuridiikka
- yhtiöoikeus
- perhe- ja perintöoikeus
Kielitaito: suomi, englanti
Miksi valita lakitoimisto Heikkilä & Co hoitamaan asiaanne?
- 01
Yhdeksän asiakastamme kymmenestä suosittelisi meitä ystävälleen tai liiketuttavalleen.
- 02
Kiinteistölakimiehemme ja yritysjuristimme hoitavat noin 600 erityyppistä juttua vuodessa, eli tietoa ja osaamista on kertynyt koko lakimiestiimille.
- 03
Kaikilla kiinteistölakimiehillämme ja yritysjuristeillamme on koko tiimin tieto ja kokemus käytettävissään.
Ota yhteyttä jo tänään
Ensimmäinen puhelu on veloitukseton kartoituspuhelu.


Tai ota yhteyttä yhteydenottolomakkeella ja kerro tilanteesi lyhyesti — vastaamme viimeistään seuraavana työpäivänä.